Kun kylvät Jumalan sanaa, saat runsaan sadon

image

Istun lomakotimme lasiverannalla ja kuuntelen lintujen laulua. Aurinko paistaa ja talvehtineet kukkani voivat hyvin. Ihmettelen ruusupuutani ja ruukkuhortensiaani, jotka selvisivät talvesta ja nyt työntävät innoissaan lehteä ja kukkaa. Eilen näimme ensimmäiset pääskyset, jotka ovat matkanneet pitkän matkan kotiin pesimään. Jumalan maailma on ihmeellinen ja Hänen luomistyönsä meidän kaikkien nähtävissä.

Mietin sitä, kun Raamatussa sanotaan, että ”luomakunta ikävöi ja odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä” (Room. 8:19 – 22). Niin me ihmiset kuin luomakuntakin olemme kaikki syntiinlankeemuksen kautta turmeluksen orjuudessa, josta meidät vapautetaan Jumalan lasten kirkkauteen. On hyvä ajatella aikaa, jolloin Jumalan lasten alkuperäinen kirkkaus koittaa. Aika, jolloin kaikki ennalleen asetetaan. Silloin pahuuden voimat on suljettu vankeuteen ja Jeesus tulee kirkkaudessaan Siionin vuorelle hallitsemaan koko maailmaa. Tässä haluan olla mukana. Haluan nähdä, kuinka maailma muuttuu, kun Jeesus saapuu hallitsemaan tuhanneksi vuodeksi pyhiensä kanssa.

Minua kutsuttiin puhujaksi Myyrmäen kirkkoon. Siellä oli pieni joukko ystäviä, joita oli mukava tavata. Saimme yhdessä iloita Jeesuksesta, laulaa ja rukoilla. Siellä missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, siellä Jeesus on heidän keskellään. Meitä oli enemmän kuin kolme, ja Jeesus oli kanssamme Pyhän Henkensä kautta. Kirkon ympärillä oli sama kielometsä, joka siinä oli silloin, kun kirkko rakennettiin. Olin Vantaankosken seurakunnan kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa niihin aikoihin. Nimeni on kirkon perustuksissa. Ihmiset tulevat ja menevät, mutta kirkko pysyy. Myyrmäen kirkon kirkkoherrana oli silloin edesmennyt Juhani Kopposela.

Luimme Martin kanssa aamuhartaudessamme Jeremian kirjan jaetta 4:3: ”Raivatkaa itsellenne uudispelto, älkää kylväkö orjantappuroiden sekaan.” Samasta asiasta puhuttiin Hooseassa (10:12): ”Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte korjata laupeuden satoa; raivatkaa itsellenne uudispelto. Nyt on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa teille vanhurskauden sateen.”

Nämä kohdat jäivät mietityttämään ja pohdin jakeita ajatellen itseäni ja TV7-kanavaa. Olemme raivanneet kristillisen median kylvöpelloksi. Kylvöpeltoon tulee kylvää vanhurskauden kylvö, jotta tulisi laupeuden sato. Nyt on aika etsiä Herraa kokosydämisesti, ei vain noudattamalla uskonnollisia tapoja ja liturgioita, siihen asti kun Herra tulee ja antaa meille vanhurskauden sateen. Mietin myös itseäni, sillä en koe olevani hyvä ”kylvömies” vaan hoitelen mieluummin taka-alalla käytännön asioita. Mikä on oma henkilökohtainen uudispeltoni ja vanhurskauden siemen? Näitä asioita rukoilen Herran edessä. Elämä on lyhyt ja vastaan kerran Jumalalle, kuinka leiviskäni käytin.

Tulee mieleeni lapsena kuulemani laulun kertosäe: ”Kerran taivahan rannalla juhlitahan, siellä on kyyneleet pyyhitty pois. Auta Herra, et helmahas tuottavana lyhde pienoinen mullakin ois.”

Nyt on maanviljelijöillä viljan siemenen kylvön aika. Samoin on hengellisesti Jumalan sanan siemenen kylvön aika. Saamme sitten ajallemme myös leikata satoa. Olkoon kylvömme vanhurskauden kylvö ja olkoon satomme runsas.

Jumala kylvömme runsaasti siunatkoon!

Mirja