Kristittyjen yhteys rohkaisee särkyneen maailman keskellä

image

Monta kokousmatkaa on takana ja monta kokousmatkaa edessä, jos Jumala niin suo. TV7:n ystäviä ja katsojia on ympäri Suomea, ja heitä on mukava käydä tapaamassa. Ajoimme menneellä viikolla Lappeenrantaan ja melkein myöhästyimme, kun tietöitä oli niin runsaasti loppumatkasta. Kirkko keskellä kaupunkia oli valoa tulvillaan ja kokousväki paikoillaan. Kuoro lauloi ihanasti ja tilaisuuden kuvaaja kulki kameransa kanssa kuvaamassa tätä yhteiskristillistä TV7-tapahtumaa.

Tapasin henkilöitä, jotka olivat tulleet uskoon TV7:n kautta. On valtavaa saada kuulla näitä todistuksia, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta. Kirkkoherra sekä eri seurakuntien pastorit olivat myös paikalla. Tunsin suurta iloa saadessani olla Jeesuksen ystävien seurassa. Lappeenrannan evankelisluterilaisessa kirkossa Hyvä uutinen kaikille -illassa oli uskovien yhteyden tuntu. Sitähän Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat. Samoin oli Kouvolassa, kun olimme vastaavassa illassa pari viikkoa sitten. Yhteyttä saamme kokea, kun on yhteinen usko Jeesukseen sekä yhteinen päämäärä.

Järkytyin sydänjuuriani myöten luettuani, että piispa on kukittanut 15-vuotiaan lapsen vuoden homoksi. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Eikö meidän pidä varjella lasten ja nuorten seksuaalista koskemattomuutta? Kirkon edustajana piispan olisi otettava lapset ja nuoret erikoiseen suojelukseensa. Vietämme reformaation juhlavuotta ja Suomi 100 -juhlavuotta. Näinkö halpa-arvoisesti Raamattua kohtaan tämä juhlavuosi aloitetaan kirkon johdon taholta. Raamatun sana on kristillisen kirkon ja sen opetuksen perusta. Näin olen sen entisenä kirkon luottamustoimien hoitajana ja Jeesukseen uskovana ymmärtänyt. Näyttää siltä, että aivan kuin kerjäämällä kerjäämme omalla toiminnallemme ja Jumalan kieltävällä lainsäädännöllä kurjuutta ja kärsimystä maamme ylle. Pieni joukko Jumalaan uskovia kristittyjä ymmärtää asian ja rukoilee silmät kyynelissä Jumalalta armoa. Tämä ei ole leikin asia. Jumala on pyhä ja vanhurskas. Hän on näyttänyt elämän tien Raamatussa. Kun tämä tie tietoisesti hylätään, seuraukset ovat tuhoisia. Toivon ja rukoilen, että maamme ja kirkkomme johtajat tekevät parannuksen ja lähtevät seuraamaan Jumalan sanan ohjaamaa tietä. Näin kansamme ja maamme saa elää rauhassa ja Jumalan siunaukset tulevat kansamme ylle. Kansa, jota Jumala siunaa, on siunauksena myös muulle maailmalle. Rukousta siis tarvitaan, Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Herra armahda meitä ja kansaamme. Jumala sanoo sanassaan, että Hänen henkensä asuu siellä, missä on nöyrä sydän ja murtunut mieli. Sitä rukoilkaamme itsellemme sekä hengellisille ja maallisille johtajillemme.

Aina kun on aihetta, juhlimme yhdessä ja siunaamme toisiamme ja työtämme. Viime viikolla saimme aiheen juhlaan, kun kolme TV7:llä ollutta oppisopimusopiskelijaa valmistui. Olemme ottaneet alusta lähtien nuoria ja vanhempiakin oppisopimuksen kautta opiskelemaan ammattiin. Moni on jäänyt TV7:lle töihin ja moni on lähtenyt kokeilemaan taitojaan tai jatko-opiskelemaan muualle. Haluamme olla näin yhteiskunnallisestikin kantamassa kortemme yhteiseen kekoon ja auttaa nuoria saamaan ammatin itselleen. Siunaus leviää ja laajenee myös tätä kautta.

TV7:n ystävillä on metsä Israelissa, Nasaretin kaupungissa. Kanavan kautta on voinut ostaa puun, jonka istutuksesta huolehtii Keren Kajemet Finland ry eli KKL. Olimme juutalaisten puiden uuden vuoden juhlassa eli Tu-b’ Shvat -juhlassa, jossa videoiden kautta saimme nähdä, kuinka ihanan vihreät metsät vuorten rinteillä paloivat. Jäljelle jäi hiiltyneitä puunrunkoja. Nyt jos koskaan tarvitaan uusia puuntaimia, joita istutetaan palanneille alueille. Ostamalla puun voi konkreettisesti siunata Israelin maata. TV7:n ystävät ovat ostaneet jo niin paljon puita, että saamme uuden metsän. Meille on tarjottu eri vaihtoehtoja, minne sen haluaisimme, ja käymme eri vaihtoehtoja läpi. Toivotaan, että TV7:n toiselle ystävämetsälle löytyy sopiva paikka. Tilaisuudessa oli myös Israelin uusi suurlähettiläs, joka kertoi katsovansa TV7-kanavaa. Toivotamme hänet tervetulleeksi käymään studiollamme.

Luin päivän sanan Jeesus rakastaa sinua -nimisestä kirjasta. Siellä oli lause, joka kosketti: ”Sinä olet Minun rakkaani, josta iloitsen. Tämä on kestävä henkilöllisyytesi. Saatat löytää iloa jopa tässä särkyneessä maailmassa, koska olen pannut iankaikkisuuden sinun sydämeesi.

Mirja