Juhlia, kohuja ja täyttä evankeliumia

image

Viikonloppu oli oikea juhlaviikonloppu. Oli lakkiaisjuhlaa, hääjuhlaa ja syntymäpäiväjuhlaa. Menimme onnittelemaan ylioppilasta, mutta saimmekin onnitella myös nuorta isää. Kolmeviikkoinen täydellinen poikavauva oli juhlinnan todellinen keskipiste. Hääjuhlaan emme päässeet mukaan, mutta iloitsimme tapahtumasta ja rukoilimme hääparin puolesta.

Meillä on hyvä ystävä, joka täytti juuri 95 vuotta. Hän on hyvin virkeä ja iloinen ihminen. Käymme häntä aika ajoin katsomassa hänen kodissaan. Luja ja vilpitön usko Jeesukseen on kantanut häntä läpi elämän. Hän on hoitanut vanhempansa hautaan, tehnyt siinä maatalon työt ja hoitanut sukulaisten lapset. Kysyin häneltä, onko hän itse pitänyt syntymäpäiväjuhlia. ”En koskaan”, hän sanoi. Kukaan ei ole pitänyt hänelle syntymäpäiviä, eikä itse ole itselleen niitä järjestänyt. Niinpä sanoin, että nyt me järjestämme juhlat. Kutsu ystäviä ja sukulaisia, minä tuon tarjoiltavat ja hoidan koko tarjoilun. Juhlapäivänä tuli vieraita kirkkoherraa myöten ja pidimme pienet kotiseurat. Syntymäpäiväsankari piti hyvän ja johdonmukaisesti kirjoitetun, hengellisen puheen. Hän sanoi, että se on hänen viimeinen puheensa. Puhe oli kauniilla käsialalla kirjoitettu vihkoon, josta hän sen luki. Kovin oli juhlan lopuksi sankari väsynyt ja hän pääsi lepäämään, kun juhlan jälkeen keräsin tavarat ja lähdimme viimein kotimatkalle. On suuri ilo ja kunnia tuntea hänenlaisensa elävästi uskossa oleva, iäkäs ystävä.

Viisas presidenttimme Sauli Niinistö sanoi haastattelussa toivovansa, että suomalaiset välittäisivät enemmän toisistaan. Se on hyvä ja oikea toive, sillä liian paljon on välinpitämättömyyttä ja kateutta uskovienkin välillä. Jeesus toivoi, että meillä Häneen uskovilla olisi keskinäinen rakkaus. Jos keiden niin meidän tulisi tässä näyttää esimerkkiä ja välittää ja huolehtia toisistamme. Liian paljon on yksinäisyyttä ja välinpitämättömyyttä. TV7-kanava on hyvin monelle yksinäiselle ja liikuntarajoitteiselle väylä hengelliseen elämään. Ohjelmien tekijöistä tulee läheisiä ja tärkeitä, vaikka henkilökohtaisesti ei tavattaisikaan. Tästä olemme saaneet paljon palautetta. On ihanaa kohdata ystäviä, jotka tervehtivät kuin vanhaa tuttua. Näin Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa. Hän yhdistää kaikki uskovat yhdessä kulkemaan kohti iankaikkista elämää.

Kanavan ohjelmat rohkaisevat jokaista valvomaan. Heprealaiskirje 4:1 kehottaa meitä: ”Valvokaamme siis, ettei kenenkään teistä havaittaisi jääneen taipaleelle, sillä lupaus päästä hänen lepoonsa on yhä voimassa.” Rohkaistaan toisiamme, ettei uneliaisuuden henki saa voittoa meistä, vaan jaksamme juosta elämänpituisen juoksumme loppuun saakka Kristus-lippu liehuen. Perille päässeet saavat lupausten mukaan elämän kruunun.

Taisi mennä alus ja maine, kun minulle soitteli toimittaja Helsingin Sanomista. Hän kyseli Guillermo Maldonadon kokouksista, jossa lapsia oli joidenkin huomioiden mukaan manipuloitu rukoustilanteessa. Toimittaja kertoi, että nimetön henkilö oli lähettänyt tilaisuudesta tallentamansa videon HS:n toimitukseen. Tällainen julkisuus on harmillista. On ikävää, että suurtapahtuman kuvauksessa tapahtui asioita, jotka eivät olleet kanavan linjan mukaisia. Hyvä asia eli evankeliumin sanoma jäi ikävän asian varjoon. TV7 ei ollut tapahtuman järjestäjä, vaan näytti tilaisuuden kanavalla. Kokoustallenteen kuvasi Maldonadon oma kuvaustiimi ja tapahtuman materiaalin oikeudet ovat Verkkotelakka-kuvausfirmalla.

Miksi kukaan ei puhu ja ole huolissaan niiden lasten puolesta, jotka katsovat tv-kanavilta ja verkosta väkivaltaisia ja seksuaaliväritteisiä ohjelmia? Lapset saastuvat sisäisesti ja kouluissa on levottomia ja väkivaltaisia lapsia. Tässä ajassa on todella huolestuttavia tekijöitä lasten ja nuorten tulevaisuutta ajatellen.

Rukoilen, jätän kaiken Jeesuksen veren alle ja laulan tätä vanhaa laulua. ”Meillä ompi voitto, meillä ompi voitto veressä Jeesuksen. Kaikki pahat henget, kaikki pahat henget väistyy nimessä Jeesuksen. Rakkautta ken ymmärtää, hyvyyttään ken voi käsittää. Meillä ompi voitto voitto nimessä Jeesuksen.”

 

Mirja