Ihmettelyn arvokas taito

Joulunajan yllätyslahjana alkoi maankaivuu Tapiolan kotimme seinustoilla. Olin juuri laittanut jouluvalot pihaan, kun tultiin sanomaan, että talon seinusta kaivetaan auki. Menin ulos ja revin ulkovalot itku kurkussa irti. Pihaan vyöryi iso kaivinkone, joka istutuksista tai kauniista marjakuusista piittaamatta polki telaketjujen alle kaiken vastaan tulevan. Nyt on kaunis piha muisto vain. Haikeana katselen hävitystä ja mietin, kuinka nopeasti voi kaiken kauniin turmella, mutta uudelleen istuttaminen ja kasvaminen vie paljon aikaa ja vaivaa. Näin se on kaikessa elämässä.

Paljon kaunista ja hyvää tuhotaan aineellisesti ja henkisesti. Sellaisia arvoja, joita ei enää koskaan saa takaisin. Ihminen on hyvä tuhoamaan niin sanoilla kuin teoilla. Henkinen väkivalta nujertaa ihmisen omanarvontunteen ja itsetunnon. Monta ihmistä on henkisesti satutettu jo lapsena. Mikäli siihen lisätään fyysinen väkivalta, voi vain Jumalan rakkaus parantaa ja eheyttää. Jokainen meistä on jollain tavalla rikki. Kukaan ei selviä elämän vaiheista ehjänä. Vaikka yritämme suojella lapsiamme ja varjella heitä pahoilta kokemuksilta, emme siihen täysin pysty. Mutta mikäli olemme saaneet rakkautta ja huolenpitoa, olemme henkisesti vahvoilla, vaikka vastoinkäymiset yrittävät lannistaa. Niinpä vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on antaa lapsille rakkautta ja huolenpitoa ja varjella, ettei loukata lapsen itsetuntoa. Kun olin aikoinani päiväkodin johtajana, muistutin henkilökuntaa, etteivät he saa tuhota sanoilla eikä teoilla lasten itsetuntoa. Se on jokaisen ihmisen tärkeä arvo ja vahvuus.

Hyvällä itsetunnolla ja ehjällä minäkuvalla varustettu ihminen pärjää elämän moninaisissa vaiheissa, eikä hänellä ole tarvetta tuhota eikä nujertaa toisia. Jokaisen ihmisen on Jumala ajatellut maailmaan ja Hän on antanut meihin myös murusen omaa persoonallisuuttaan. Olemme arvokkaita ja ihmeelliseksi luotuja, juuri sellaisina kuin olemme.

Ihmettelyn arvokas taito vapauttaa arvostelusta ja omahyväisyydestä. Katsomme maailmaa ja toisiamme ihmettelyn ja kunnioituksen kautta, sillä oma ymmärryksemme on rajallinen, olemmepa kuinka viisaita hyvänsä. Elämässä tulee eteen monia asioita ja tapahtumia, joihin emme voi vaikuttaa tai emme voi muuttaa. Kaikessa ja kaikkialla voimme kuitenkin rukoilla. Rukoilla Jumalan tahdon mukaisia asioita ja tilanteiden muuttumista Hänen hyvän tahtonsa mukaisiksi. Tämä ei merkitse sitä, että pahuutta ja väärää kohtelua tulee hyväksyä. On myös tuotava esille se, mikä tuhoaa, ja estettävä vääryyden teot, jos mahdollista. Pahuus yrittää aina alistaa, mutta silloin on haettava apua, jotta voi irrottautua pahuuden siteistä. Joskus on tehtävä vaikeitakin ratkaisuja päästäkseen irti väärän vallan otteesta. Vapauteen Jeesus tuli meidät vapauttamaan, niin henkiseen kuin fyysiseenkin vapauteen.

Katselin ohjelmaamme, jossa kerromme TV7:n 15-vuotisesta taipaleesta. Se oli sellainen pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä olemme kokeneet ja tunteneet. Vain minä, Martti ja Jeesus tiedämme kaiken. Minun yksittäiset pettymykseni ja itkuni tietää vain Jeesus ja niin on hyvä.
On ollut myös paljon jännitystä ja iloisia yllätyksiä. Isä on välillä iloisesti yllättänyt ja oikein kunnolla. Jumala käyttää ihmisiä välikäsinä tuomaan lohtua ja toivoa. Mutta ihmiset ovat myös niitä, jotka puhuvat valheita ja aiheuttavat vaikeuksia. Ystävien esirukoukset ovat kantaneet meitä tähän päivään. Jumalassa meillä on tulevaisuus ja toivo.

Olimme yhteistä iltapäivää viettämässä lasten ja lastenlasten kanssa. Pienin poikavauva on vasta 4kk vanha, ja on niin kaunis ja suloinen. Isommat lapset kilvan hoitelivat häntä ja pitivät sylissä. Siinä heitä katsellessa nousee rukous sydämestä Jumalan puoleen. Maailman levottomuus ja ikävät tulevaisuuden ennusteet eivät lupaa heille helppoa tulevaisuutta. Kuitenkin Jumala on luvannut pitää omistaan huolen kaikkina aikoina ja päivinä. Niinpä rukoilen: ”Meidät siipesi suojaan kätke, oi Jeesus Herrani. Suojassas suo meidän olla, vaikka kuinka kävisi.” Näillä laulun sanoilla siunaan heidät Jeesuksen suojaan ja johdatukseen.

Tuleva viikko on vielä työntäyteinen ja kiireinen. Kiire oli aikoinaan Joosefilla ja Mariallakin, kun he matkasivat Betlehemiin verolle pantavaksi ja Marian synnyttämisen aika oli lähellä. Josefilla oli varmaan hirveä huoli Mariasta ja siitä, mistä löytäisi majapaikan. Jumalan enkeli johdatti heidät viimein eläinten suojaan, jossa Vapahtajamme Jeesus syntyi. Ihmeellistä!

”Sua, Jeesus, katsomaan saanhan tulla,
luo seimen Daavidin kaupunkiin.
On kädet pienoiset myöskin sulla
ja sydän lapsoseni, eikö niin?
Sua kiitän Jeesus mä lapsi pieni,
ett’ ystäväsi olla saan.
Sun kanssas kulkea tahdon tieni
ja päästä kotihin taivaan maan.”

Mirja