Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Kirsti ja Isto Tuokko

Miten Jumala paransi sairaudesta, joka oli viedä hengen? Toimittajana Martti Ojares.

Kirsti ja Isto Tuokolle rakkain työmuoto on avioliittotyö, jota he ovat tehneet yli 30 vuotta HNMKY:n ja nykyisen Parempi avioliito ry:n puitteissa. He ovat toimineet pienryhmän ohjaajina ja luennoitisijoina avioliittoleireillä sekä seurakuntien järjestämisssä avioparitapahtumissa ympäri Suomea yli seurakuntarajojen. Monet pariskunnat ovat saaneet apua ja tukea syvälle asioihin pureutuvissa keskusteluissa ja ennen kaikkea rukouksessa. Istolle on tullut tärkeäksi myös Parempi avioliitto ry:n miestentyö ja samoin Kirstille vastaava naistyön muoto.

Noin 25 vuotta sitten Kirsti sai Jumalalta erityislahjan rukoilla lapsettomuudesta kärsivien parien puolesta. Sen palvelutyön tuloksena syntyneitä lapsia on satoja niin Suomessa kuin ulkomailla ympäri maapalloa.

Iston ja Kirstin ovat vetäneet Palatsi-seurakunnassa, Tampereella myös useita Alfa-kursseja. Alfa kurssilla tapahtui myös yksi ihmeelisistä parantumisista. Kyseesssä oli kohdussa ollut kasvain, joka oli kooltaan useita senttejä, ja joka hävisi rukoustilanteessa Alfa -kurssilla!

Isto ja Kirsti Tuokko ovat esiintyneet TV7:llä myös Armon kalliolla ohjelmassa, jaksossa nro 70.

Herätysliikehdintä

Ohjelmasarja tutkii sekä menneiden että nykyisten herätysten tapahtumia, ilmiöitä ja hedelmiä. Martti Ojares haastattelee vaihtelevia studiovieraita.
  • 3019 katselua
  • Ensilähetys: ti 13.8.2019, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 57
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 9564